Etsi
  • Lahden Ortodoksinen seurakunta

Arkkipiispa Leon päätös: Pyhäköt sulkeutuvat kirkkokansalta toistaiseksi Helsingin hiippakunnassa

Helsinki, Espoo ja Vantaa ovat nyt epidemian leviämisvaiheessa, ja muuallakin hiippakunnassa tilanne huononee. Näin ollen jumalanpalvelukset jatkuvat toistaiseksi suljetuin ovin.


Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo päätti tiistaina 24.11.2020 , että Helsingin ortodoksisen hiippakunnan alueella jumalanpalvelukset toimitetaan toistaiseksi ilman kirkkokansaa.


Arkkipiispa Leo teki päätöksensä kuultuaan muun muassa Helsingin ortodoksisen seurakunnan hygieniatiimin johtajaa ja hiippakunnan koronatiimiä. Päätös astui voimaan välittömästi.


Näillä näkymin kirkot pysyvät kirkkokansalta suljettuina kolmen viikon ajan, tai mahdollisesti vuoden 2020 loppuun, mikäli tilanne niin vaatii.


Epidemian kehittymistä ja viranomaismääräyksiä ja -suosituksia seurataan koko ajan. Päätöksiä tehdään jatkossa tilanteen mukaan.


Arkkipiispan ratkaisun pohjana ovat viranomaisten asettamat rajoitukset ja suositukset etenkin Helsingin, Espoon ja Vantaan alueilla. Myös eettinen vastuu seurakuntalaisten, seurakuntien työntekijöiden ja muiden kanssaihmisten terveydestä oli merkittävä tekijä päätöksessä.


Virus leviämässä nopeasti


Viime torstaina Helsingin, Espoon ja Vantaan todettiin siirtyneen epidemian kiihtymisvaiheesta leviämisvaiheeseen. Muilta osin sairaanhoitopiirin alueet ovat kiihtymisvaiheessa.


Nyt Helsinki, Espoo ja Vantaa aikovat kieltää kaikki yleisötilaisuudet, siirtää toisen asteen etäopetukseen sekä sulkea kaupunkien palvelutilat, kuten uimahallit ja kirjastot.


HUSin toimitusjohtaja Juha Tuominen sanoi tiistaina Ylen haastattelussa, että tilanne on muuttunut jo viime viikosta. Viimeisen vuorokauden aikana potilasmäärät sairaalassa ovat nousseet 15 prosenttia. Maanantaina uutisoitiin, että HUS on siirtynyt täysvalmiuteen. Näin ollen pääkaupunkiseudun tartuntatilanne on selvästi muita alueita vaikeampi. Hiippakunnasta ei löydy alueita, joilla tilanne olisi ratkaisevasti parempi.


Hiippakunnan koronatiimi antoi viimeisimmät ohjeensa maanantaina 23.11.2020, mutta tautitilanteen muuttuessa päädyttiin kiristämään toimia entisestään.


Ehtoolliselle pääsee sopimalla


Ehtoolliselle voi osallistua jumalanpalvelusten ulkopuolella, kun sopii asiasta papin kanssa etukäteen. Kirkollisia toimituksia (esimerkiksi kasteet) on siirrettävä tuonnemmas, mikäli se on mahdollista. Välttämättömät toimitukset eli hautaukset toimitetaan kulloinkin voimassa olevilla maksimihenkilömäärillä. Tämä tarkoittaa tässä vaiheessa maksimissaan 20 henkilöä Uspenskin katedraalissa ja kymmentä henkilöä hiippakunnan muissa pyhäköissä.


Lisäksi seurakuntia kannustetaan tuottamaan verkkolähetyksiä jumalanpalveluksista, jotta kirkkokansalla olisi mahdollisuus osallistua yhteiseen rukoukseen kotonaan. Helsingin seurakunta on jo varautunut lisäämään Uspenskin katedraalista ammattimaisesti tuotettuja suoratoistolähetyksiä.


Teksti: Susanna Somppi

43 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Uuden seurakunnan kotisivut työn alla

Uuden Helsingin ortodoksisen seurakunnan kotisivut ovat päivitystyön alla ja sieltä löytyy jo eri alueiden pappien ja kanttorien yhteystiedot. Seurakunnan kotisivut löytyvät osoitteesta hos.fi. Niitä

”Näen luolan taivaana”

Suomen ortodoksisen kirkon piispainkokouksen joulutervehdys pelastuksen vuonna 2020. ”Minä näen oudon ja ihmeellisen salaisuuden: Näen luolan taivaana, Neitseen kerubi-istuimena, seimen semmoisena pai

©2018 Lahden Ortodoksinen Seurakunta.