Etsi
  • Lahden Ortodoksinen seurakunta

Koronavirus: jumalanpalvelukset jatkuvat, muut toiminnot perutaan

Päivitetty: maalis 16

Päätös astuu voimaan saman tien.


Lahden ja Hämeenlinnan ortodoksisten seurakuntien kaikki ihmisiä kokoavat toiminnot peruuntuvat tästä hetkestä toukokuun 2020 loppuun asti. Poikkeuksen muodostavat toistaiseksi jumalanpalvelukset ja pyhät toimitukset. Papit ovat lähtökohtaisesti edelleen tavoitettavissa sielunhoidollisissa ja muissa vastaavissa tehtävissä.


Päätös pohjautuu yhteiskunnan kiristyvään valmiustilaan koronaviruksen torjumiseksi. ”Tartuntojen vähentämiseksi tulee myös rajoittaa ei-välttämätöntä toimintaa, kuten lähikontakteja harrastetoiminnassa ja muulla vapaa-ajalla”, kuten Suomen hallitus eilen linjasi.


Päätös koskee poikkeuksetta kaikkea muuta kokoavaa toimintaa kuten kirkkokahveja, kerhoja, juhlia sekä erillisiä tapahtumia ja tilaisuuksia. Jumalanpalvelukset ja pyhät toimitukset toimitetaan suunnitellusti.


Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo, Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arseni ja Oulun metropoliitta Elia ovat 11.3.2020 antaneet seurakuntiin ohjeet, joilla pyritään vähentämään tartuntavaaraa kirkossa ja erityisesti ehtoollisjumalanpalveluksessa. Papisto on velvoitettu kertaamaan ohjeet kirkkokansalle jokaisen jumalanpalveluksen alussa.

65 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

©2018 Lahden Ortodoksinen Seurakunta.